Historia

Pohjoismaisia makuja Helsingin paraatipaikalla

 

Keskellä Helsingin sykettä sijaitsee klassikkoravintola ja -kahvila Strindberg, joka avautui Helsinkiin entisen taidegallerian tiloihin vuonna 1992. Sekä katutason kahvilasta että toisen kerroksen ravintolasta avautuu näkymät upeaan Esplanadin puistoon. Kesäisin kahvilan antimia voi nauttia myös terassilla ja ympäri vuoden drinkkejä ja pientä purtavaa tarjoilee toisen kerroksen ajaton ja kutsuva kirjastobaari.

Tilat toimivat alunperin kauppana sekä taidesalonkina ja -galleriana

Esplanadin puisto vihittiin käyttöön vuonna 1812, samana vuonna Helsinki julistettiin virallisesti Suomen pääkaupungiksi. Aikanaan Strindbergin tiloissa oli Mercuryn kauppa ja Böcker Mannin talo. Hulppean rakennuksen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist ja se rakennettiin vuosina 1888-1890. Strindbergin taidesalonki ja -galleria toimi vuosina 1898–1992 ja sen perusti ruotsalaissyntyinen Sven Strindberg. Arvaatkin jo varmaan mistä ravintola Strindberg on saanut nimensä. Tiesitkö, että Strindbergin taidesalonki on yksi Suomen ensimmäisiä gallerioita?

KUVA Dilén Börjen ottama valokuva vuodelta 1952 eli ajalta kun Strindbergin taidesalonki ja -galleria toimi rakennuksessa. Kuva: helsinkikuvia.fi

Rakennus edustaa ajalleen poikkeuksellista arkkitehtuuria

Strindbergin hulppean rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Selim A. Lindqvist ja se on rakennettu vuosina 1888-1890. Rakennus herätti paljon huomiota rakenteensa vuoksi koska kahdessa alimmassa kerroksessa ja julkisivussa ei ole lainkaan kantavia seiniä kattojen ja lattiapintojen välissä. On vain punaisesta graniitista rakennetut kantavat pylväät lähellä suuria ikkunoita. Tällainen rakennustekniikka oli edistyksellistä 1890-luvulla ja täysin ainutlaatuinen aikanaan.

KUVA Mikonkadun ja Pohjoisesplanadin kulma liikehuoneistoineen. Ensimmäisessä kerroksessa on mm. Strindbergin taidemyymälä, sekä Iberon ja Chez Mariuksen putiikit. Kuva on vuodelta 1974, tässä rakennus on kuvattu Mikonkadun puolelta. Kuvaaja: Hakli Kari. Lähde: helsinkikuvia.fi

Pelastakaa Strindberg!

Vuonna 2010 Strindbergin vuokrasopimus päättyi. Suunnitelmat sulkea Pohjoisesplanadilla sijaitseva perinteinen kahvila synnytti nopeasti kansanliikkeen ja tällöin syntyi Pelastakaa Strindberg! -kampanja. Jopa mainostoimisto lähti mukaan kampanjaan painamalla rintamerkkejä ja tekemällä julisteita asiakkaiden jaettavaksi. Vetoomus Strindbergin pelastamiseksi allekirjoitettiin tuhansien ihmisten toimesta ja tämän kansalaisaktiivisuuden vuoksi Strindberg saikin säilyttää paikkansa asiakkaiden toisena olohuoneena.

KUVA Tätä kuvaa käytettiin Pelastakaamme Strindberg! -julisteessa.

Ravintola Strindberg

Tutustu toisen kerroksen à la carte ravintolaan

Kahvila Strindberg

Tutustu katutason kahvilaan ja kahvilamenuun

Vuoden säkenöivin aika lähestyy – on aika järjestää ikimuistoiset pikkujoulut! ✨

Striban yläkerta tarjoaa täydellisen ympäristön juhlia loppuvuoden taikaa kaupungin valojen loisteessa. Meillä voit järjestää tunnelmalliset pikkujoulut juuri omalle porukallesi sopivassa tilassa: valitse tunnelmallinen kabinetti max 12 hengelle tai pöytä ravintolasalista niin pienelle kuin isommallekkin porukalle.

Herkulliset menut, huolella valitut juomat ja huomaavainen palvelu tekevät juhlasta ikimuistoisen. 💫✨

Varaa paikkasi pian ja tuo ystävät tai työkaverit nauttimaan unohtumattomista pikkujouluista Strindbergillä!
Pöytä täynnä klassikoita!

Mutta mitkäs ne Striban klassikot sitten oikein ovat?
Jo vuosia olemme herkutelleet näiden annosten parissa:
* Caesar-salaatti
* Toast Skagen
* Vitello Tonnato
* Valkosipuli-persiljaetanat
* Pappardellepasta
* Hiillostettu lohi
* Strindbergin lihapullat
* Rydbergin pihvi

Lisäksi yksi annos, jonka vain harva tietää.
Tiedätkö sinä mikä listalta uupuu?☺️

#myhelsinki #helsinkirestaurants #strindberg #strindbergklassikot
Nähdäänkö lounaalla?💛

#myhelsinki #helsinkirestaurants #helsinkilunch
Aurinkoista kansainvälistä korvapuustipäivää! 

Juhlan kunniaksi herkuttelemme erikoispullalla, nimittäin suolakinuski-puolukkakorvapuustilla! Tätä herkkua on saatavilla vain tänään ja huomenna, joten kannattaa piipahtaa pian maistamaan.

Glad kanelbullens dag!🧡

#korvapuustipäivä #korvapuusti #myhelsinki #helsinkicafe
Yläkerran jälkiruokalistalta löydät suklaakonvehdit, joissa jokainen yksityiskohta on harkittu tarkkaan. Nämä suussasulavat @vanhankaupunginsuklaa n konvehdit valmistetaan pienissä kivimyllyissä, mikä takaa niiden täydellisen pehmeyden ja ainutlaatuisen maun. Jokainen suupala kertoo tarinaa intohimosta ja Vanhankaupungin Suklaan rakkaudesta suklaan valmistukseen. 

Minkä maun sinä valitset?
- Mansikka & Yuzu
- Maitosuklaa & Ruskea voi
- Suola & Karamelli
- Tumma Madagaskar

#helsinkirestaurants #myhelsinki #strindberg
Lördagslunchen börjar kl. 13, välkommen!

Tervetuloa nauttimaan kiireettömästä lauantailounaasta Espan yläpuolella klo 13 alkaen!

#helsinkirestaurants
After workit klassikkodrinkin parissa?🍸
Istu iltaa yläkerran tunnelmallisessa baarissa tai varaa pöytä illalliselle.

Varmt välkommen!

#helsinkirestaurants #espressomartini #afterworkhelsinki
Macha Latte Sunday!🫶